Rival Gaming

Rival Gaming logo

Kolikkopelejä Kyprokselta

Rival Gaming poikkeaa monista muista eurooppalaisista nettikasinoista siten, että sen omistajat majailevat Kyproksella eivätkä esimerkiksi Maltalla, johon nettikasinoihin liittyvät yritykset nykyään suurimmilta osin ovat sijoittuneet. Kyproksella toimiva Black Chip Limited, jonka omistaa Patrick Stacey, julkaisi Rival Gamingin vuonna 2006, ja sen pelilisenssi on Curacaon peliviranomaisten käsialaa.

Ennen Rivalin julkistamista sen takana oli kuitenkin jo vuosia toiminut joukko rohkeita huippuosaajia, kuten tuottajia, graafikoita ja taitelijoita, jotka olivat viimeinkin valmiita tuotoksensa julkaisemiseen. Rival on kymmenen elinvuotensa aikana kohdannut paljon negatiivistä kritiikkiä ja epäilijöitä, mutta on onnekseen todistanut heidät kaikki vääriksi. Siitä osoituksena on esimerkiksi se, että tänä päivänä Rival Gaming on lisensoinut pelejään ja kasinoalustojaan jopa yli 52 operaattorille maailmanlaajuisesti.

Rival Gamingin tuotteita

Kasino-ohjelmisto, jota Rival käyttää, on ehdottomasti alansa huippua ja tunnettu luotettavuudestaan. Pelivalikoimissaan Rival Gamingilla on jo yli 160 peliä, joihin kuuluu muun muuassa blackjackia, rulettia, kolmen kortin pokeria, videopokeripelejä, baccaratia, noppapelejä ja ilahduttavasti jopa kenoa. Kaikkein suosituimmiksi peleiksi ovat kuitenkin nousseet sen videokolikkopelit, ja monilla tämän hetken kuumimmilla nettikasinoilla onkin runsaasti Rivalin eri pelejä valikoimissaan.

Videokolikkopelejä onkin jo huikea määrä saatavilla, esimerkiksi kolmen kiekon, monen voittolinjan ja progressiivisten voittojen koneita unohtamatta tietenkään iSlotsia, joka on vuorovaikuitteinen videokolikkopeli. Muutamia tämän pelivalmistajan kuuluisimpia videokolikkopelejä ovat muun muuassa Tycoon Towers, World of Oz, Scary Rich 3 ja Lion’s Roar. Rival Gaming on lisäksi siitä erikoinen pelivalmistaja, että se päivittää jatkuvasti pelejään tuodakseen ne jatkuvasti paremmiksi ja ajan henkeen sopivimmiksi. Se ei siis todellakaan lepää laakereillaan ja tyydy hetkittäiseen menestykseen, vaan työskentelee uutterasti jokaisen pelinsä eteen – niin uusien kuin jo olemassa olevienkin.

Tarkemmin iSlotsista

As the Reels Turn on vuorovaikutteinen slotti, jonka tarjoaa pelinvalmistaja Rival Gaming.

iSlotsit ovat kolikkopelejä, jotka pohjautuvat aina johonkin tiettyyn tarinaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pelatessaan kolikkopeliä, pelaaja etenee tarinassa aina eteenpäin. Yleensä tarinan juoni jäljittelee saippuaoopperoista tuttuja kuvioita: ne pursuavat kiehtovia käänteitä rakkauden, valheiden ja petosten parissa. Luonnollisesti rullat sekä grafiikat vaihtelevat sitä mukaa, kun tarina etenee. Tämä tekee pelaamisesta interaktiivisempaa, hauskempaa ja todella lumoavaa. I siis mikään ihme, että tällainen pelaaminen on nykyään todella suosittua.